Poliisi ratsasi yökerhoja Helsingissä

Poliisi on tehnyt ratsian kahteen helsinkiläiseen yökerhoon viime yönä. Tarkistuksessa etsittiin laittomasti maassa olevia ihmisiä.

Kohteina olivat keskustassa sijaitsevat Soho ja Alcatraz. Valvontaan osallistui poliisin eri yksiköiden lisäksi tullin ja rajavartiolaitoksen henkilöstöä.

Poliisi tarkasti yhteensä 59 henkeä, joista otettiin lyhyeksi aikaa kiinni yhdeksän maassaololuvan ja henkilöllisyyden selvittämiseksi.

- Näillä yhdeksällä ei ollut matkustusasiakirjoja mukanaan, mutta ne löytyivät muualta haettaessa ja asia selvisi, sanoo komisario Tom Packale'n Helsingin poliisista.

Kaksi otettiin säilöön ulkomaalaislain perusteella maassaolon edellytyksien selvittämiseksi.

Kahdelle naiselle annettiin sakot seksuaalipalvelujen maksullisesta tarjoamisesta yleisellä paikalla.

Ei viitteitä ihmiskaupasta

Valvonnassa yritettiin myös puhutteluilla ja työoloista päättelemällä selvittää, olivatko jotkut yökerhojen työntekijät pakotettu töihin. Mitään viitteitä ihmiskaupasta ei kuitenkaan löytynyt, kertoi Packale'n.

Suomalaisella ei tarvitse olla mukanaan henkilöllisyyspapereita, mutta ulkomaalaisen pitäisi pysyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja näyttämään matkustusasiakirjat. Niiden perusteella voidaan päätellä hänen maassaolonsa edellytykset.

- Jos ulkomaalaisella ei ole mukanaan tarvittavia papereita, ei häntä käytännössä tästä kuitenkaan rangaista, kunhan paperit löytyvät niitä muualta haettaessa, Packale'n lisää.

Jos henkilön maassaolon edellytykset ovat epäselviä tai henkilöllisyyttä ei pystytä varmentamaan, voi poliisi ottaa hänet kiinni.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat