Poliisi ratsasi China Centerin Kouvolassa - seitsemän kiinni

Poliisi, rajavartiolaitos ja tulli ovat tehneet ratsian Kouvolassa sijaitsevaan China Centeriin. Kiinalaista rikollisryhmää epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Rajavartiolaitoksen mukaan ryhmä on hankkinut väärin perustein kymmeniä oleskelulupia, joiden avulla on järjestetty useita kiinalaisia laittomasti Schengen-alueelle. Luvat haettiin yritystoiminnan pyörittämiseen, mutta osa lupia hakeneista ei kuitenkaan tiennyt mitään yrityksestä, johon oli tulossa työskentelemään.

Rikoksesta epäillään useita Suomessa asuvia henkilöitä, ja useiden muiden henkilöiden osuutta selvitetään. Rajavartiolaitos on tehnyt muiden viranomaisten kanssa useita kotietsintöjä Kouvolan alueella. Toiminnan yhteydessä otettiin kiinni seitsemän henkilöä rikoksesta epäiltynä, ja lisäksi usean henkilön maassa oleskelun edellytyksiä selvitetään.

- Tähän rikostutkintaan liittyen on otettu kiinni noin kymmenkunta ihmistä Pohjois-Kymenlaakson alueella. Siihen liittyen on tehty kotietsintöjä Kouvolan China Centerin alueella, Leisin hyvinvointikeskuksessa sekä muualla Pohjois-Kymenlaakson alueella, kertoo kapteeni Sami Paila MTV:n uutisille.

- Olemme pääosin tavoittaneet nämä epäillyt, joita olemme lähteneet tavoittamaankin. Epäiltyinä on Kiinan ja Suomen kansalaisia.

Pailan mukaan kyseessä on yksi Suomen suurimmista laittoman maahantulon järjestämisistä.

- Vielä on epäselvää järjestettyjen henkilöiden määrä, mikä selviää vasta myöhemmin. Voi olla, että tämä on Suomen suurinkin tapaus lajissaan.

Kouvolan China Center on kiinalaistuotteiden tukkukauppakeskus, jonka on tarkoitus palvella Pohjois- ja Keski-Euroopan sekä Venäjän markkinoita.

(MTV3)

Katso Johanna Tuurin raportti Kouvolasta

RAJAVARTIOLAITOS KUVASI OMAN OPERAATIONSA

Lue myös:

    Uusimmat