Poliisi pidätti TJ Groupin johtoa

TJ Groupin arvion mukaan pidätykset liittyvät poliisin esitutkintaan vuoden 2000 osakeantiin ja -myyntiin liittyvästä mahdollisesta tiedottamisrikkomuksesta.

Helsingin poliisi on pidättänyt kuulusteluja varten TJ Group -yhtiön nykyiseen johtoon kuuluvia henkilöitä, jotka keväällä 2000 olivat yhtiön johdossa.

Ohjelmistoyhtiö TJ Group kertoi Helsingin poliisilaitoksen pidättäneen kuulusteluja varten yhtiön "johtohenkilöitä". Pidätysten perusteena on epäilys, että vuoden 2000 helmikuussa järjestetyn osakeannin ja -myynnin yhteydessä yhtiön tuolloinen johto ei antanut oikeaa kuvaa yhtiön ja markkinoiden tilasta.

Pian annin jälkeen TJ Groupin osakekurssi romahti. Niin kävi monille muillekin tietoteknologian alan yhtiöille.

Pidätetyt ovat edelleen TJ Groupin tai sen tytäryhtiön hallituksissa. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Anneli Koivunen ei halunnut kertoa pidätettyjen määrää. Hän sanoi haluavansa suojella pidätettyjä ja heidän läheisiään.

Koivunen korosti yhtiön selkeän kannan olevan, ettei annin yhteydessä tapahtunut mitään laitonta, vaan tuolloin annettu tieto perustui vuonna 2000 käytössä olleisiin tietoihin markkinoiden ja yhtiön kehityksestä.

- Kaikki uskoivat tuolloin, että sähköinen kaupankäynti on iso juttu. Kaikki uskoivat uuteen teolliseen vallankumoukseen ja kaikki olisi pistettävä siitä yhtä lailla tutkimuksen alle. Jos kaikki olisivat tienneet, että se on vaan kupla, kuplaa ei olisi ollut, toimitusjohtaja painottaa.

Koivusen näkemyksen mukaan poliisi on päätynyt pidätyksiin, koska tutkinta-aika mahdollisesta arvopaperimarkkinalain vastaisesta tiedottamisesta on vanhenemassa.

Tutkintapyyntö on tullut rahoitusalaa valvovalta Rahoitustarkastukselta Ratalta. Rata joutuu antamaan tutkinnan poliisille, koska sillä ei ole poliisin oikeuksia.

Aiemmin oikeutta käyty vuoden 2000 antiesitteen kirjoitusvirheistä, mutta kanteet on pääosin hylätty. Yhtiö korjasi virheitä Ratan määräyksestä ennen myynnin alkua. Helsingin hovioikeus antoi ratkaisunsa tänä syksynä.

Tj Group listattiin pörssiin vuonna 1999 TJ Tietona.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat