Poliisi pidätti kaksi Helsingin Sörnäisissä

Poliisi on pidättänyt kaksi Helsingin Sörnäisissä eilen illalla tapahtuneen ampumavälikohtauksen takia. Välikohtauksessa kaksi moottoripyöräjengiä selvitteli välejään.

Helsingin poliisi on ottanut useita ihmisiä Sörnäisten metroaseman tuntumassa tapahtuneen ampumavälikohtauksen vuoksi. Kaksi kiinniotetuista pidätettiin, ja loput on laskettu vapaaksi. Poliisi on ottanut jengiläisiltä haltuunsa myös käsiaseita.

Tutkinnanjohtaja Kari Tolvanen vahvisti, että eilisessä ampumavälikohtauksessa oli kyse kahden moottoripyöräjengin välien selvittelystä. Välikohtauksessa loukkaantui kaksi jengin jäsentä.

Poliisi on kuullut useita ampumavälikohtauksen silminnäkijöitä.

Seitsemän laukausta kadulla

Lauantai-iltana hieman 21:n jälkeen ammuttiin Vaasankadun "Kurvin" päässä käsiaseella kahta moottoripyöräjengiläistä kohti monta kertaa käsiaseella. Toista osui jalkaan ja toista keskivartaloon.

Paikalle hälytettiin yksitoista poliisipartiota ja kaksi ambulanssia, jotka veivät ampumahaavan saaneet sairaalahoitoon. Molemmat olivat vielä aamulla sairaalahoidossa, eikä heillä ollut poliisin mukaan hengenvaaraa.

Poliisi eristi alueen Helsinginkadulta Vaasankadulle, ja poliisin tekniikka aloitti jo illalla rikospaikkatutkinnan. Paikallisen seksikaupan luota Vaasankadun päästä löytyi seitsemän messinkihylsyä, joita käytetään puoliautomaattipistoolissa. Ampumapaikalla tehdyn havainnon mukaan ne olisivat olleet yhdeksänmillisiä.

-Heti ampumisen jälkeen kaksi mustiin pukeutunutta miestä käveli, heistä toinen pistooli vielä kädessään yli Helsinginkadun Kurvin puolella ja heti heidän perässään kolme miestä, kertoi silminnäkijä, viereisessä kerrostalossa asuva nainen. Itse ampumista hän ei nähnyt, mutta kuultuaan laukaukset hän näki pistoolimiehen ja muiden kulkevan kadulla.

Poliisi aloitti saman tien suuroperaation, joka johti illan ja yön aikana useaan kiinniottoon.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 31.07.2005)

Lue myös:

    Uusimmat