Poliisi pidätti homojen oikeuksien puolustajia Moskovassa

Aktivistit kerääntyivät Moskovan kaupunginjohtajan toimiston eteen. Heidän tarkoituksenaan oli toimittaa kaupunginjohtajalle kirje, jossa pyydetään lupa järjestää homojen oikeuksia puolustava marssi Moskovassa. Kirjeen olivat allekirjoittaneet myös kymmenet EU:n parlamentin jäsenet.

Venäjän poliisi on pidättänyt Moskovassa aktivisteja, jotka osoittivat mieltään homojen oikeuksien puolesta. Mielenosoitus järjestettiin Moskovan kaupunginjohtajan Juri Luzhkovin toimiston edessä.

Paikalle kerääntyi myös äärikansallismielisiä ja ikoneita kantanutta väkeä. Äärikansallismielisten kerrottiin potkineen ja lyöneen homoseksuaalien mielenilmauksen osanottajia. Lopulta mellakkapoliisit erottivat ryhmät toisistaan.

Poliisi otti kiinni muutamaksi tunniksi myös italialaisen europarlamentaarikon Marco Cappaton ja saksalaisen kansanedustajan Volker Beckin. He olivat mukana joukossa, joka aikoi vedota homojen mielenosoitusmarssin kieltäneeseen Luzhkoviin kiellon purkamiseksi.

Kirjallisen vetoomuksen olivat allekirjoittaneet myös kymmenet EU:n parlamentin jäsenet. Luzhkov on kutsunut homomarsseja saatanan töiksi.

Poliisi pidätti noin 30 mielenosoittajaa, kertoi itsekin pidätetyksi joutunut homoaktivisti Nikolai Aleksejev. Ainakin yksi henkilö otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

Satoja mellakkapoliiseja oli komennettu Luzhkovin päämajan eteen Tverskaja-kadulle, missä pienehköä mielenosoitusta seurasi iso joukko toimittajia.

Venäjällä homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan torjuvammin kuin monessa muussa maassa, ja homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1993 asti. Ihmisoikeuksien puolestapuhujien mielestä Venäjä ei suojele homoja väkivallalta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat