Poliisi pelkää Marja-Leenan kuolleen - vihjeitä kaivataan ympäri Suomen

Poliisi ei jaksa uskoa, että torstaina 31. maaliskuuta kadonnut Marja-Leena Salminen löytyy hengissä. Komisario Veijo Anunti sanoo, että selviytyminen tiedossa oleviin faktoihin nojaten on lähes mahdotonta.

— Jos hän niissä varusteissa on lähtenyt maastoon, ensimmäisen yönkin selviäminen on kyseenalaista, Anunti sanoo.

Tämän lisäksi asiantuntijat ovat sanoneet, että 65-vuotias Marja-Leena selviää noin viikon ilman lääkitystään. Katoamisesta on nyt kulunut kaksi viikkoa.

Poliisilla kolme teoriaa

Poliisin pääolettama on, että Salminen on lähtenyt hiihtämään kohti Kukas-tunturia kuvan vaatetuksessa. Myös valkovihreät sukset ovat kadonneet. Vihjeitä vaalea-asuisesta hiihtäjästä on poliisille tullut paljon. Kaikki vihjeet on tarkistettu, mutta mitään ei ole löytynyt.

Toisena oletuksena on, että Marja-Leena olisi lähtenyt jonnekin muualle. Mitään varmaa viestiä ei kuitenkaan ole Äkäslompolon läheisyydestä tai muualta Suomesta tullut. Kolmas vaihtoehto on rikos, mutta siihenkään ei ole tullut mitään viitteitä.

— Jos tähän suuntaan tulee vihjeitä, ne pyritään selvittämään välittömästi, Anunti sanoo.

Mahdolliset havainnot levinneet ympäri Suomea

Etsintöjä ei tällä hetkellä suoriteta. Anunnin mukaan Äkäslompolosta on tarkistettu kaikki mahdolliset kulkusuunnat. Poikkeamajäljet tarkistetaan välittömästi.

— Täällä on kevät edennyt parin viikon aikana paljon. Lumi on sulanut ja se on ollut koko ajan kantamaton. Ladun ulkopuolelle jää isot jäljet, jos siellä joku liikkuu, Anunti sanoo.

Poliisi toivoo vihjeitä joka puolelta Suomea.

— Hiihtomatkailu perustuu täällä siihen, että lauantaina vaihtuu uudet hiihtäjät. Kun Marja-Leena katosi torstaina, suurin osa niistä, joilla on ollut mahdollista nähdä hänet, on lähtenyt jo lauantaina pois, Anunti sanoo.

Poliisi toivookin, että viikolla 13 Ylläksellä olleet kaivaisivat muistikuviaan ja ilmoittaisivat havainnoistaan poliisille.

— Kaikista havainnoista siltä viikolta ollaan kiinnostuneita. Pienikin vihje on tervetullut, Anunti sanoo.

Kaikki vihjeet asiaan liittyen voi ilmoittaa virka-aikana numeroon 071-87 66 155 tai ympäri vuorokauden numeroon 0400 292 080.

Lue myös:

    Uusimmat