Poliisi paljasti Subutex-salakuljetusta harjoittaneen rikollisverkoston

Suomen ja Viron keskusrikospoliisit ovat paljastaneet kansainvälisen rikollisverkoston, joka salakuljetti poikkeuksellisen suuren määrän Subutex-tabletteja Ranskasta Suomeen.

Salakuljetuksesta vastasi pääosin Virossa vaikuttanut rikollisverkosto, jolla oli Ranskassa omat miehet järjestelemässä Subutexin hankintaa.

Tabletit salakuljetettiin useaa eri reittiä Suomeen levitettäviksi pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle.

Esitutkinnassa on selvinnyt yli 20 000 Subutex-tabletin salakuljetus. Tutkinnan aikana saatiin takavarikoitua noin 8 600 tablettia. Suomeen päätyneiden tablettien määrä on esitutkinnan perusteella vähintään 11 500 kappaletta.

Subutex, jonka vaikuttava aine on buprenorfiini, on maassamme laajasti väärinkäytetty lääke. Poliisin mukaan sen päihdekäyttö on edelleen kasvamassa. Subutex luokitellaan Suomessa erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.

Puuttuminen kaikille tasoille

Salakuljetusorganisaatioon kuuluvat 14 henkilöä ovat vangittuina epäiltyinä useista törkeistä huumausainerikoksista. Virossa ja Ranskassa toimineet organisaation jäsenet saatiin esitutkintaa varten Suomeen eurooppalaisen luovutusmenettelyn avulla. Levitysportaasta on lisäksi ollut vangittuna useita muita henkilöitä.

Tutkinnan vaikuttavuutta lisää se, että poliisi pystyi puuttumaan toimintaan jokaiselle tasolle, eli Subutex-tablettien hankintaan Ranskassa, Euroopan läpi kulkeneisiin salakuljettajiin, eritasoisiin järjestelijöihin matkan varrella, tablettien vastaanottajiin, edelleen levittäjiin ja käyttäjiin Suomessa sekä toiminnan rahoittajiin ja salakuljetuksesta hyödyn saaneisiin henkilöihin.

Suomen ja Viron keskusrikospoliisien aktiivinen tiedonvaihto johti yhteisen tutkintaryhmän perustamiseen tammikuussa 2011. Suomalaisten ja virolaisten viranomaisten lisäksi tutkintaryhmän toimintaa ovat tukeneet Europol ja Eurojust.

Asia on siirtynyt Helsingin syyttäjänvirastoon syyteharkintaan. Juttua aletaan käsitellä lokakuussa Helsingin käräjäoikeudessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat