Poliisi paljasti huumekirjeitä lähetelleen koplan

Poliisi epäilee postitse lähetettyjen Subutex-tablettien aiheuttaneen yhden ihmisen kuoleman. Päätekijäksi epäillään 27-vuotiasta naista.

Korvaushoitoon tarkoitettuja Subutex-tabletteja on lähetetty postin välityksellä Iisalmeen ja Kuopioon.

Iisalmen poliisin mukaan tekijät hankkivat lääkkeet virolaisilta lääkäreiltä ja toivat ne Suomeen. Etelä-Suomesta lääkkeet postitettiin pieninä erinä Pohjois-Savoon usealle eri henkilölle. Toiminta jatkui vuodesta 2005 aina viime maaliskuuhun saakka, jolloin poliisi aloitti jutun tutkinnan.

Jutun päätekijäksi epäillään 27-vuotiasta naista, joka on asunut sekä Iisalmessa että pääkaupunkiseudulla. Nainen oli lyhyen aikaa vangittuna. Pidätettynä on ollut lisäksi kymmenkunta 20-30-vuotiasta iisalmelaista. Epäiltyjä on yhteensä 14.

Rikosylikomisario Seppo Ryhäsen mukaan levitetyn huumausaineen määrä ei ole sinänsä merkittävä. Tabletteja lähetettiin kirjeitse Iisalmeen ja Kuopioon noin 130 kappaletta.

- Lääkkeiden saaminen tuntuu olevan kohtalaisen helppoa. Nainen hakeutui helsinkiläisen konsultin kautta Subutex-korvaushoitoon erääseen virolaissairaalaan. Hän toi saamiaan lääkkeitä Suomeen ainakin kolmen kaverinsa kanssa, Ryhänen kertoo.

Kahdeksan milligramman Subutex-tabletit maksoivat noin 6,50 euroa kappale, ja ne myytiin eteenpäin noin 50 euron kappalehinnalla. Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että tablettien sisältämää buprenorfiinia on käytetty pääasiassa suonensisäisesti ja nuuskaamalla. Poliisi epäilee, että levitettyjen huumeiden käyttö on aiheuttanut yhden ihmisen kuoleman.

Jutun esitutkinta on pääosin valmistunut. Esitutkinta-aineisto lähetetään lähiaikoina syyttäjälle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat