Mainos

Poliisi otti kiinni uusnatseja Ruotsissa

Sadat uusnatsit mellakoivat myöhään eileniltana Roslagenissa Ruotsissa. Väkivaltainen mellakka syntyi Brottbyssä järjestetyn uusnatsien konsertin yhteydessä, jota poliisi oli valvomassa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi aikoi ottaa kiinni 25 kiihkoilijaa. Nuoret ryhtyivät kuitenkin voimakkaasti vastustamaan kiinniottoa, ja massamellakka syntyi puoli kymmenen aikaan illalla paikallista aikaa.

Konsertin osallistujat heittelivät poliiseja lasipulloilla ja käyttäytyivät väkivaltaisesti. Tukholman poliisi otti kiinni yhteensä 314 natsiaatteen kannattajaa, joista 25 pidätettiin sunnuntaina aamupäivällä. Useat pidätetyistä ovat ulkomaalaisia ja kotoisin Saksasta, Norjasta ja Yhdysvalloista. Nuorten kuljettamiseen Tukholman poliisiasemalle tarvittiin kymmenkunta linja-autoa. Viimeiset mellakoitsijat saatiin asemalle neljän aikaan sunnuntaiaamuna paikallista aikaa.

Poliisin voimaperäisen toiminnan taustalla oli laaja arvostelu, jonka kohteeksi Tukholman poliisi joutui marraskuun 8. päivän juutalaisvastaisen mielenosoituksen yhteydessä. Poliisi ei silloin estänyt mielenosoitusta, jonka uusnatsit järjestivät Saksan ns. Kristalliyön 59-vuotispäivän johdosta.
(STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.