Mainos

Poliisi ohjeistaa Espanjaan matkaavia futisfaneja reaaliajassa

Poliisi opastaa MM-karsintaotteluun Espanjaan matkaavia jalkapallofaneja reaaliajassa Twitterissä.

Yhteisöpalvelun avulla poliisi pyrkii tavoittamaan noin 600 suomalaiskannattajaa, jotka seuraavat Espanja-Suomi-ottelua paikan päällä Gijónissa perjantaina.

Tapahtumalle omistettua Twitter-tiliä päivittävät suomalaiset poliisit, jotka tekevät yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa Espanjassa.

Tilin kautta kerrotaan, että suomalaisviranomaiset ovat parhaillaan matkalla paikan päälle. Seuraajille on jo jaettu tärkeitä puhelinnumeroita Suomen suurlähetystöön Madridissa ja Gijónin matkailutoimistoon.

Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että kokeilun taustalla on eurooppalainen sopimus viranomaisten yhteistyöstä.

– Viranomaisia tulee aina tarkkailemaan turvallisuustilannetta ja tarvittaessa välittämään tietoa oman maansa kannattajille. Nyt päätettiin tarjota kannattajille tällainen lisäpalvelu, Hakola sanoo.

Hän toteaa, ettei turvallisuustilanne ole mitenkään poikkeava.

– Mutta jos jotain sattuisi, tätä kautta tiedon välittäminen olisi entistä helpompaa.

Tieto poliisin uudesta tiedotuskanavasta on kantautunut myös kannattajien verkkokeskusteluihin. Fanit ovat arvioineet turvallisuustilanteen hyväksi esimerkiksi siitä syystä, että espanjalaista jalkapallokulttuuria pidetään hyvin perhekeskeisenä.

Suurimmaksi ongelmaksi on alkuvaiheessa noussut ylipäätänsä Espanjaan pääseminen, sillä Lufthansa on perunut lentojaan Euroopassa lakkoilmoituksen takia.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.