Poliisi nappasi viattoman koiranulkoiluttajan amfetamiinikätköllä

Virkavalta ei selvinnyt ilman työtapaturmia yhdessä Suomen suurimmista amfetamiinitakavarikoista. Poliisi nimittäin iski kyntensä huumekätköllä Mäntsälässä myös paikalle eksyneeseen sivulliseen.

Rikoslehti Alibi kertoi aiemmin tässä kuussa, että vapaalla ollut Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen vartija osui koiransa kanssa vahingossa alueelle, jolle oli piilotettu huumeita. Kun mies palasi autoon, poliisi repäisi hänet sieltä ulos.

Helsingin huumepoliisin päällikkö, rikosylikomisario Jari Aarnio vahvistaa, että tilanne sattui juuri amfetamiinijutun yhteydessä.

- Tällainen episodi siellä on ollut, mutta asia (erehdys) on selvinnyt paikan päällä, Aarnio kommentoi tapahtunutta.

Hänen mukaansa ohikulkijan osuminen paikalle ei vaarantanut operaatiota.

Poliisin valmiusyksikön eli Karhun edustajien on kerrottu käyttäneen kovia voimakeinoja, josta viattomalle miehelle syntyi vammoja. Aarnio ei tiedä, millaisista vammoista on kysymys.

Asia on annettu Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjälle, joka selvittää, onko tapauksessa syytä epäillä rikosta.

- Otan jutun työn alle ensi vuoden puolella, syyttäjä Tapio Mäkinen kertoo.

Amfetamiini salakuljetettiin Virosta

Jättisaalis amfetamiinia jäi Helsingin huumepoliisin haaviin loppukesästä. Poliisi löysi elokuun loppupuolella 20 kiloa amfetamiinia kahdesta eri maastokätköstä Mäntsälästä.

Kätköpaikkojen läheisyydestä poimittiin myös kaksi virolaismiestä. Kolmas mies otettiin kiinni myöhemmin Virossa. Noin 30-vuotiaat miehet on vangittu epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.

Takavarikoitu amfetamiini on melko vahvaa, ja siitä olisi saatu yli 200 000 käyttöannosta. Huumeiden arvo katukaupassa on noin 800 000 euroa.

Poliisi epäilee, että amfetamiini on tehty Virossa ja se salakuljetettiin sieltä Suomeen. Sitä ei kuitenkaan ainakaan vielä tiedetä, kuka aineet tarkalleen ottaen Virosta toi, milloin ja millä tavalla.

- Määrä ja pakkaustapa viittaavat siihen, että ajoneuvolla ne on tuotu eikä niin sanotusti kantamalla, Aarnio sanoo.

Reitti kätkölle oli merkitty spraymaalilla

Huumeet päätyivät 15 ja 5 kilon osissa kätköihin Mäntsälään. Kätköt sijaitsivat umpimetsässä erään hiekkatien liepeillä. Reitti paikalle oli merkitty kiviin ja puihin spraymaalilla.

- Merkkejä oli hiekkatien päästä sopivin välimatkoin, Aarnio kertoo.

Virossa kiinniotetun miehen epäillään edustavan myyjäpuolta, ja kätköpaikkojen läheisyydestä napattujen virolaisten tehtävänä olisi ollut poliisin mukaan levittää aineet täällä eteenpäin.

- Näillä henkilöillä ei kenelläkään ole ollut rahavaroja eikä rahaa ole saatu takavarikkoon, Aarnio vastasi kysymykseen huumekauppojen hieronnasta ja mahdollisesta rahojen siirrosta Suomessa.

Virolaismiehillä ei ole entistä rikostaustaa Suomessa. Virkavallan puheista päätellen epäillyt eivät ole istuneet kuulusteluissa ainakaan täysin tuppisuina.

- Eivät he ole tekemisiään aivan totaalisesti kiistäneet.

Kolmikkoa koskeva juttu on edennyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Rikollisten jahtaaminen ei kuitenkaan lopu huumepoliisilta tähän. Virkavallalla on hyppysissään muiden muassa juttu, jossa on liittymäkohtia nyt puheena olevaan tapaukseen. Siitä Aarnio ei lausu kuitenkaan vielä mitään.

Poliisin julkaisemalla videolla näkyy, kun epäilty tuo huume-erän maastokätkölle. Video ei toimi Windows Media Playerilla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat