Poliisi MTV Uutisille: Kadonneesta 27-vuotiaasta havainto katoamispäivänä – liikkeellä yksin

Helsingin Malminkartanossa kadonneesta tsekkiläisestä Nela Utkinasta on muun kuin aviomiehen havainto katoamispäivältä, kertovat MTV Uutisten saamat tiedot. Poliisi ei täsmennä, onko kyseessä valvontakamerakuva vai silminnäkijähavainto Utkinasta.

– Havainto on luotettavasta lähteestä kodin läheltä. Hän oli liikkeellä yksin, sanoo tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf MTV Uutisille.

27-vuotiaan Nela Utkinan oli tarkoitus mennä töihin keskiviikkoaamuna 9. syyskuuta, mutta hän oli puoli kahdeksalta lähettänyt töihin tekstiviestin, että menee päänsäryn takia lääkäriin. Tämän jälkeen hänestä ei ole kuultu mitään. Poliisi on pitänyt katoamistapausta poikkeuksellisena.

– Asia etenee yhä kadonneen henkilön tutkintana. Emme epäile rikosta, Kruskopf sanoo.

Utkinan matkapuhelimen viimeinen signaali on jäljitetty noin 25 kilometrin päähän katoamispaikasta, Ämmässuon kaatopaikan liepeille Espooseen.

Poliisi on tehnyt alueella etsintöjä muun muassa koirapartion kanssa.

Poliisi on kuullut tutkinnassa Utkinan aviomiestä Sergei Utkinia. Utkin on etsinyt vaimoaan ystävien kanssa. Lähipiiri on myös levitellyt naisesta katoamisilmoituksia ympäri Helsinkiä.

Lue myös:

    Uusimmat