Poliisi moittii kansalaisia vastuuttomuudesta - hätätiedote karhusta aiheutti ihmisrynnäkön

Televisiossa illalla lähetetty hätätiedote Pieksämäen keskustassa liikkuneesta karhusta toimi täysin päinvastoin, kuin mitä viranomaiset toivoivat.

Hätätiedotteessa ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä, mutta uteliaat ihmiset rynnistivätkin paikan päälle autoineen seuraamaan karhun häätöä.

- Hyvin vastuutonta käyttäytymistä kansalaisilta. Aluetta oli vaikea eristää ihmispaljouden vuoksi. Paikalle tulleet sivulliset ihmiset vaikeuttivat sekä poliisin että suurpetovirka-apuryhmän toimintaa, moititaan Pieksamäen poliisilaitokselta.

Poliisilaitokselta kerrotaan lisäksi, että karhun karkotus osoittautui vaikeaksi ihmispaljouden takia.

- Ihmisiä oli joukoittain juuri siinä suunnassa, minne karhua yritettiin hätistää. Pahimmassa tapauksessa eläin olisi voinut joutua paniikkiin, jolloin tilanne olisi voinut kääntyä täysin arvaamattomaksi.

Karhu liikkui illalla muutaman tunnin ajan Huvilakadun ja Pieksänjärven rannan välisellä alueella. Se käväisi myös vanhan lukion piha-alueella.

Lopulta arviolta 2-3-vuotias karhu saatiin hätistettyä taajama-alueelta Pohjoisjoen pohjoispuolelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat