Mainos

Poliisi Madeleinen katoamisesta: Tapaus ansaitsee tulla ratkaistuksi

Britanniassa vuonna 2011 Madeleine McCannin katoamisesta käynnistyneen uuden tutkimuksen kustannukset liikkuvat miljoonissa.

BBC:n mukaan viime vuoden toukokuussa tutkimukset olivat maksaneet jo 1,9 miljoonaa puntaa (noin 2,2 miljoonaa euroa). Poliisi kertoo julkaisevansa tuoreen kululukeman lähiaikoina.

Entinen poliisihallituksen päällikkö pitää tapausta miljoonakuluista huolimatta tutkimisen arvoisena.

– Oli tiedossa, että tämä tulee olemaan kallis tutkimus. Ja on toki harkinnanvaraista, kuinka pitkälle sitä on syytä viedä. Mutta kuten nyt näyttää, tapauksessa on uusia tutkintalinjoja ja se on tutkimuksen arvoinen. Jossain tuolla on nuori neito, joka ansaitsee päästä takaisin vanhempiensa luokse – tai sitten kyseessä on murha, joka ansaitsee tulla ratkaistuksi, Peter Neyroud sanooBBC:n haastattelussa.

Poliisi kertoo, että sen kiikarissa on tuoreen tutkimuksen perusteella 38 henkilöä, joista se on kiinnostunut Madeleinen katoamiseen liittyen.

Tytön vanhemmat, Gerry ja Kate McCann ovat pitävät uutta tutkimuslinjaa tervetulleena ja ovat todenneet sen olevan "iso askel eteenpäin".

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.