Poliisi lopetti kaksi villikoiraa Imatralla – lauma ehkä yhä alueella

Poliisi on lopettanut kaksi villikoiraa Imatran Vallinkoskella.

Alueella liikkuva, todennäköisesti Venäjältä tullut koiralauma on tappanut kotieläimiä ja herättänyt pelkoa paikallisissa asukkaissa. Hyökkäyksiä on ollut ainakin lampaita ja kissoja vastaan.

Poliisi sai tänään tapetuista koirista ilmoituksen aamulla Rantatieltä. Paikalle saapunut partio tavoitti tien penkereeltä mustan ja valkoisen villikoiran. 

Musta, pystykorvaa tai karjalankarhukoiraa muistuttanut koira ontui toista jalkaansa. Molemmat koirat lopetettiin poliisin päätöksellä sen jälkeen, kun paikallinen riistanhoitoyhdistys tunnisti ne aiemmin alueella nähdyiksi villikoiriksi.

Kaksikko ei ole ainoa

Paikallisten havaintojen mukaan villikoiria liikkuu alueella todennäköisesti useampia.

Esimerkiksi Etelä-Saimaa kertoo, että nyt tapetut yksilöt liikkuivat neljän koiran laumassa. Kaksi koirista pääsi poliisilta karkuun.

Poliisi jatkaa edelleen villiintyneiden koirien loukkupyyntiä Räikkölässä yhdessä alueen riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Tähän mennessä loukkupyynti on ollut tuloksetonta.

Loukkupyynti on poliisin mukaan ensisijainen tapa pyydystää villiintyineitä koiria, sillä koirat liikkuvat alueelta toiselle hyvinkin nopeasti. Loukkupyynti on keskitetty Räikkölän ja Salo-Issakan alueille.

Lue myös:

    Uusimmat