Poliisi kuumakalleista: "Hermostutaan, jos ohitetaan ja sitten kiusataan"

Raskaan kaluston ammattikuljettajat ihmettelevät suomalaista ajokulttuuria. Liikenneturvan ja Rahtarit ry:n tuoreen kyselyn mukaan neljä viidestä kokee, että esimerkiksi vaarallisia ohitustilanteita tulee tien päällä vastaan usein tai erittäin usein.

Poliisin mukaan ärhäkkä, jopa ”raivopäinen” ajaminen on lisääntynyt liikenteessä.

– Valitettavan usein näkee näitä raivopäitä liikenteessä. Hermostutaan esimerkiksi siitä, jos joku ohittaa tai tulee liian lähelle ohituksen jälkeen ja siitä alkaa sitten sellainen älytön kiusanteko, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Hannu Kontola sanoo.

Kuljetusyrittäjä Arto Tammelinin kokemukset ovat samanlaisia.

– Se, mikä on lisääntynyt täällä Suomessa, ovat nämä raivopääkuskit. Tullaan työsuhdeautolla, kauhea stressi päällä ja se purkautuu sitten liikenteessä.

Toinen asia, mihin Tammelin on kiinnittänyt huomiota, on suomalaisten suhtautuminen raskaan kaluston kuljettajiin.

– Kyllä se muuttuu, jopa strategisesti, kun mennään Suomen rajojen ulkopuolelle. Omakohtiasen kokemuksen mukaan voin sanoa, että siellä isoja autoja kunnioitetaan enemmän ja niille annetaan paremmin tilaa kuin täällä Suomessa.

Suhteutettuna liikennemääriin suomalainen ajokulttuuri on kuitenkin parempaan suuntaan menossa.

– 70-luvulla kun kuoli 1200 ihmistä liikenteessä niin nyt puhutaan kuitenkin 200:sta, johtava asiantuntija Inkeri Parkkari Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista  kiteyttää MTV:n Uutislivessä.

Lue myös:

    Uusimmat