Poliisi: Lapsiryöstäjät saatu kuriin - viesti meni perille myös muille

Helsingin poliisissa uskotaan, että viime kesänä kärjistyneet nuorten toisiin nuoriin kohdistuneet ryöstöt ja pahoinpitelyt on nyt saatu kuriin.

Iltalehti kertoi tänään, että yhdeksäntoista nuoren epäillään olleen mukana ryöstö- ja kiristysvyyhdessä Helsingissä viime vuonna. Ryöstöjä on tehty muun muassa Kampin ostoskeskuksessa, Itä-Helsingissä, metroasemilla tai niiden lähistöillä.

Lapsiryöstäjät iskivät yleensä 2-4 hengen ryhmissä. Uhrit olivat yleensä samanikäisiä tekijöiden kanssa. Uhri piiritettiin ja häneltä vaadittiin rahaa tai kännykkä väkivallalla uhkaamalla.

– Viime kesänä aloimme yhteistyössä eri viranomaisten kanssa purkaa tapauksia. Poliisi hoiti esitutkinnan ja sosiaaliviranomaiset jälkihoidon. Käytännössä tämän väliintulon jälkeen ryöstelyt loppuivat eli toimenpiteet ovat purreet eikä tänä vuonna ole samanlaista ilmennyt, rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista sanoo.

Viesti puuttumisesta näyttää menneen myös potentiaalisten muiden tekijöiden korviin.

Laaksosen mukaan eri viranomaiset toimivat vyyhden purkamisessa tehokkaasti.

– Poliisi on totta kai oikea viranomainen ottamaan koppi siinä alkutilanteessa, mutta keskeistä on se, että prosessissa on mukana myös sosiaalipuoli ja lastensuojeluviranomaiset. Heillä on kuitenkin suuri intressi palauttaa kaveri oikealle polulle.

Osalla lapsiryöstäjistä sosiaalisia ongelmia

Rikoskomisario Juha Laaksonen kertoo, että epäiltyjä oli kaikkiaan 19, mutta hei eivät toimineet yhdessä isona jenginä. 19 nuoresta 16 oli 11-16-vuotiaita, ja yhdeksän oli alle 15-vuotiaita. Alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan.

– Osa oli kaveriporukoita, osa oli kaksikoita ja osa toimi kolmen ryhmänä.

Yksi yhdistävä tekijä nuoriso- ja lapsiryöstäjiltä kuitenkin löytyi.

– Osalla henkilöistä oli jonkinlaista häiriötä sosiaalisissa oloissa, eli he eivät olleet missään nimessä ihan putipuhtoisia kavereita. On ollut esimerkiksi antisosaalista käyttäytymistä ennen näitä tapahtumia ja nämä ryöstötapaukset osoittivat, että oltiin menossa vielä enemmän väärään suuntaan. Nyt tosin näyttää siltä, että tällaiset tekemiset olisivat näiden henkilöiden kohdalla vähentyneet.

Ryöstötapaukset ovat tällä hetkellä syyteharkinnassa.

Lue myös:

    Uusimmat