Poliisi kyllästyi tähän bensavarkaaseen: Naama ja rekisterinumero julki

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii bensavarkauksien sarjaa, jossa miehen epäillään tankanneen bensaa varsin vilpillisin keinoin.

– Taktiikka on suunnilleen sellainen, että tankki täyteen ja menoksi. Poikkeuksellista on se, että autot vaihtuvat, mutta kilvet eivät. Hän siis tietoisesti vaihtaa autoihin aina samat kilvet, jotta autojen omistajaa ei saada selville, kuvaa rikoskomisario Markku Lylykangas

Nyt poliisi etsiikin epäiltyä varasta Twitterissä valokuvalla, jossa näkyvät sekä varkaan kasvot että kaikissa varkauksissa mukana olleet EGN-704-kilvet.

Yleisöhavaintojen pyytämiseen päädyttiin, koska miehen kuva ja kuva kilvistä ovat kiertäneet jo ympäri Suomen poliisilaitoksia. Millään laitoksella ei tärppiä kuitenkaan tullut.

Yleisö sen sijaan on jo herännyt.

– Kuva julkaistiin Twitterissä kahden aikaan iltapäivällä ja nyt on tullut jo kaksi puhelua kuvaan liittyen. Uskon, että nyt pääsemme asiassa eteenpäin, Lylykangas sanoi iltapäiväneljän aikaan.

Epäilty varas on Lylykankaan mukaan liikkunut Etelä-Suomen alueella, lähinnä Itä-Uudellamaalla. Epäillyt varkaudet ovat alkaneet vuoden 2015 alussa ja Lylykankaan arvion mukaan saaliin arvo on ainakin parituhatta euroa.

Lue myös:

    Uusimmat