Poliisi julkaisi kuolemaan johtaneen kaahailuvideon

Poliisi on julkaissut Youtube-sivuillaan videon, jossa kaksi päihtynyttä nuorta on kuvannut toisen kuolemaan johtanutta kaahailua kännykkäkameralla.

Ei pelota -nimistä videota on esitetty aiemmin osana poliisin antamaa liikennevalistusta. Videon kuvannut nuori menehtyi onnettomuudessa. Hänen vanhempansa halusivat videon julkisuuteen.

Videon julkaisulla poliisi pyrkii löytämään uusia keinoja nuorten liikennekuolemien ehkäisemiseksi. Nuorten liikennekuolemat eivät ole laskeneet juurikaan viime vuosina.

- Tällaisten dramaattisten videoiden julkistaminen on yksi vaihtoehto. Niiden avulla voimme välittää todellisuuden nuorille sellaisenaan, poliisiylijohtaja Mikko Paatero perustelee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat