Poliisi: Jääkiekkotappelut voivat poikia lisää rikosnimikkeitä

Poliisi on kuulustellut sekä HIFK:n että Jokerien valmentajia ja pelaajia syyskuisiin tappeluihin liittyen.

Joukkueet kohtasivat syyskuun alussa ottelussa, jossa nähtiin useita tappeluita. Eniten kohua herätti Jokerien Semir Ben-Amorin hyökkäys HIFK:n Ville Peltosen kimppuun.

Poliisi aloitti ottelun jälkeen omasta aloitteestaan esitutkinnan. Poliisi epäilee asiassa ainakin yhtä pahoinpitelyä.

– Missä asemassa ja keitä on kuulusteltu, en voi sanoa, koska näiden ihmisten asema saattaa vielä muuttua, kertoi tutkinnanjohtaja, kertoo rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisilaitokselta.

Laaksonen kertoi, että rikosnimikkeitä saattaa tulla vielä lisääkin. On siis mahdollista, että poliisi päätyisi epäilemään esimerkiksi joukkueiden valmentajia pahoinpitelyyn yllyttämisestä.

– Lähtökohtana ovat olleet kentän tapahtumat. On tietysti niin, että ovatko pelaajat oma-aloitteisesti toteuttaneet tekoja, mitä jäällä on tapahtunut, niin siitä voidaan vetää johtopäätöksiä, että myös seuran valmentajien roolia on pyritty selvittämään, Laaksonen sanoo.

Iltalehden mukaan poliisi on kuullut myös Raimo Summasta asiantuntijana tapauksessa. Laaksonen vahvisti asian lehdelle.

Poliisin tavoitteena on, että esitutkinta valmistuisi ensi viikon loppuun mennessä. Silloin juttu siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Tuolloin poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat