Mainos

Poliisi: Huijarit yrittivät viedä verkkopankista yli miljoonan

Huijarit ovat yrittäneet viedä yli miljoona euroa Nordean asiakkaiden verkkopankkitileiltä, kertoo keskusrikospoliisi.

Suurin osa tilisiirroista ehdittiin estää.

KRP:n esitutkinnan mukaan tekijät käyttivät haittaohjelmia, joilla he pääsivät pankkiasiakkaiden verkkopankkiin tekemään siirron omille tileilleen. Huijaukseen epäillään osallistuneen 17 ihmistä.

Joulukuun 2009 ja huhtikuun 2010 välillä tehtiin tai yritettiin tehdä noin sata siirtoa.

Rikoksen päätekijöiksi epäillään kahta virolaista. Toista epäillään törkeästä petoksesta ja toista avunannosta törkeään petokseen. Viittätoista avustajaa epäillään rahanpesusta. Apua antaneet ovat useista eri maista.

Tutkinnan aikana on ollut vangittuna viisi ihmistä, tällä hetkellä vangittuna on kaksi. Rahanpesurikoksia on tapahtunut myös muissa Euroopan maissa.

Kateisiin jäi lähes 200 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.