Poliisi: Espoolaisessa kauppakeskuksessa tapahtuneen pahoinpitelysarjan taustalla arkiset riidat

Poliisi kertoi alkuvuonna epäilevänsä nuorisojengien uhkailleen ja pahoinpidelleen alaikäisiä Espoossa kauppakeskus Sellossa ja sen ympäristössä.

Poliisin nyt valmistuneen esitutkinnan perusteella taustalla olivat poliisin mukaan nuorten väliset arkiset riidat, jotka saivat suuret mittasuhteet.

Samat henkilöt olivat joissakin tapauksissa uhreina ja joissakin tapauksissa epäiltyinä.

– Sellainen käsitys jäi siitä, että konfliktit syntyivät ihan keskinäisistä riidoista ja välienselvittelyistä. Pienet asiat kasvoivat isoihin mittasuhteisiin, rikosylikonstaapeli Vesa Nevala Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta kertoo.

Pahoinpitelyitä kuvattiin ja levitettiin sosiaalisessa mediassa. Rikoksista epäiltiin poliisin mukaan kymmenkuntaa nuorta, joista suurin osa oli alaikäisiä tyttöjä ja poikia.

Kolmen yli 15-vuotiaan osalta asia siirtyi eteenpäin syyttäjän arvioitavaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat