Poliisi epäilee sairaanhoitajan anastaneen suuren määrän huumaavia lääkkeitä

40-vuotiaalta sairaanhoitajalta on takavarikoitu suuri määrä muun muassa Medipam-nimistä lääkettä.

Kanta-Hämeen keskussairaalasta Hämeenlinnasta on hävinnyt potilaskäyttöön tarkoitettuja lääkkeitä huomattava määrä maaliskuun jälkeen.

Poliisin mukaan kyseessä ovat olleet sekä useat reseptin vaativat ns. keskivahvoiksi huumaaviksi lääkkeiksi luokitellut lääkkeet että tavalliset särkylääkkeet.

Medipam

Hämeenlinnan poliisin epäilee anastuksista sairaalan henkilökunnan jäseniä.

Poliisi on takavarikoinut yli 40-vuotiaan hämeenlinnalaisen sairaanhoitajan hallusta yli 1100 kappaletta sairaalasta anastettuja lääkkeitä, joista noin puolet on ollut ns. huumaaviksi luokiteltuja. Tavavarikossa on suuri määrä Medipam-nimistä lääkettä.

Epäillyllä ei ole rikosrekisteriä. Rikoskomisario Pekka Kiisken mukaan nainen ei myynyt lääkkeitä eteenpäin vaan keräsi niitä omaan varastoonsa.

Poliisi on esitutkintapöytäkirjassa kirjannut naisen teot huumausainerikokseksi, varkaudeksi ja virkavelvollisuuden rikkomiseksi.

Esitutkinnassa kävi ilmi, että lukuisat henkilökunnan jäsenet ovat käyttäneet häviävän pieniä määriä ns. tavallisia lääkkeitä ilmeisesti itsehoidollisiin tarkoituksiin.

Syyttäjälle ovat menossa vain sairaanhoitajan tekoset. Yhtä lääkkeitten anastajaa poliisi rankaisee sakoilla, ja muut tapaukset virkavalta painaa villaisella. Hämeenlinnan poliisi selvitti enemmän anastuksia kuin sairaalan rikosilmoituksessa mainittiin.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat