Poliisi epäilee: Näin ministeriöltä huijattiin kymmeniä miljoonia euroja

Keskusrikospoliisi epäilee viittä aikuiskoulutuskeskus Adultassa johtotehtävissä toiminutta henkilöä 29 miljoonan euron törkeästä avustuspetoksesta.

KRP:n esitutkinta valmistuu pian, ja juttu lähetetään syyteharkintaan kevään aikana.

Tutkinnassa on selvitetty sitä, ovatko Adulta Oy:n henkilökuntaan kuuluvat henkilöt erehdyttäneet opetus- ja kulttuuriministeriötä laskuttamalla koulutuksesta, joka ei täytä oppisopimuskoulutuksen kriteerejä.

Adulta on jättänyt laatimatta henkilökohtaiset opintosuunnitelmat ilmoittaessaan opiskelijat perusteetta perustutkinto-opiskelijoiksi korkeamman avustusmäärän saamiseksi.

Esimerkiksi liiketalouden peruskoulutuksen oppisopimiskoulutukseen oli ilmoitettu opiskelijoita, joilla on jo korkeakoulututkinto liiketalouden alalta.

Jopa Adultan henkilökuntaan kuuluvia korkeakoulututkinnon omaavia henkilöitä on ilmoitettu liiketalouden peruskoulutuksen oppisopimusopiskelijoiksi.

Aikuiskoulutuskeskus Adulta meni konkurssiin keväällä 2010. Adultassa olivat mukana Järvenpään ja Keravan kaupungit sekä Tuusulan ja Mäntsälän kunnat.

KRP on aloittanut esitutkinnan myös opiskelijahankinnasta vastanneiden alihankkijoiden osalta. Kymmentä alihankkijayrityksen edustajaa epäillään osallisuudesta törkeään avustuspetokseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat