Poliisi epäilee kahta miestä valelaskujutussa

Helsingin poliisi epäilee kahta miestä huijauslaskuista. Monet yritykset saivat kesällä laskuja AAA-Europe-nimiseltä yritykseltä luottoluokituksen tekemisestä, vaikka ne eivät olleet tilanneet siltä mitään.

- Tutkinnassa on käynyt ilmi, ettei tällaista luottoluokitusta ole oikeasti ilmeisesti tehty lainkaan, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Männikkö Helsingin poliisista sanoo.

Hänen mukaansa laskuja lähetettiin heinäkuussa noin 1 500 yritykselle, joista lähes 50 maksoi laskun. Laskun summa oli runsaat 359 euroa.

- Tämän lisäksi laskuja oli takataskussa valmiina lähtemään 15 000 kappaletta eli aika huomattava määrä, Männikkö toteaa.

Laskuja toimitettiin erikokoisille yrityksille ympäri Suomea. Männikkö kertoo, että laskut olivat oikean näköisiä. Niissä kerrottiin AAA-Europen mittaavan luottoluokituksia Euroopan unionin alueella.

AAA-Europen nimissä lähetettyjä laskuja on tutkittu Helsingin poliisin talous- ja omaisuusrikosyksikössä törkeän petoksen ja törkeän petoksen yrityksen nimikkeillä.

Rikollisesta toiminnasta epäillään noin kolmekymppistä ja tätä hieman vanhempaa suomalaismiestä. He ovat kiistäneet syyllistyneensä laittomuuksiin.

Kumpikaan miehistä ei ollut yhtiössä epäillyn rikollisen toiminnan aikaan virallisesti enää missään asemassa.

Tapauksen esitutkinta on valmistumassa, ja juttu siirtyy lähiaikoina Helsingin kihlakunnansyyttäjälle syyteharkintaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat