Poliisi ei vahvista Turun kerrostalopalon syytä

Poliisi ei toistaiseksi ole vahvistanut, että Turun kerrostalopalo olisi tahallaan sytytetty. Pelastuslaitokselta arvioitiin heti palon sammuttamisen jälkeen, ettei tuhotyön mahdollisuutta voida sulkea pois.

Turun poliisi ei kuitenkaan halua ottaa kantaa syttymissyyhyn, ennen kuin palon tutkimukset etenevät pidemmälle.

Tulipalo Ilpoisissa Jaakkimankadulla sijaitsevan kahdeksankerroksisen talon kellarissa havaittiin aamuviiden aikoihin. Palossa tuhoutui häkkivaraston kaksi tavarakoppia, mutta niiden ulkopuolelle varsinainen palo ei levinnyt. Sen sijaan savua tuprusi kaikkialle rappukäytävään ja muutamiin asuntoihin.

Satakunta asukasta joutui siirtymään pihamaalle sammutustöiden ajaksi, mutta he ovat jo päässeet palaamaan koteihinsa. Kolme asukasta vietiin sairaalaan tarkistettavaksi lievän savumyrkytyksen takia.

- Tulipalon jälkeen talon satakunta asukasta ohjattiin nurmikolle, jossa kaikkien kunto tarkistettiin, kertoo päivystävä palomestari Frans Schaper.

Asukkaita ei voitu evakuoida asunnoista palon aikana, koska porraskäytävässä oli runsaasti savua.

- Rauhoittelimme talon asukkaita, jotka odottelivat evakuointia kotona. Kaikki sujui hienosti, ja asukkaat käyttäytyivät tosi mallikkaasti, Schaper kehuu. Kaksi ihmistä nostettiin pois parvekkeelta tikasauton avulla.

Paloa oli sammuttamassa seitsemän sammutusyksikköä, ja lisäksi paikalla oli viisi sairaankuljetusyksikköä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat