Poliisi antoi lisätietoa Kotkan ampumistapauksesta - taustalla mustasukkaisuus

Poliisi on antanut lisätietoa toissapäivänä Kotkan Karhulassa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta.

Poliisin mukaan vuonna 1973 syntyneen kotkalaismiehen epäillään ampuneen entisen avopuolisonsa, vuonna 1972 syntyneen kotkalaisen naisen ja tämän jälkeen itsensä. Teko tapahtui myöhään illalla maanantaina.

Poliisin mukaan entinen avopari oli eronnut vuosia sitten ja heillä oli suhteesta kaksi yhteistä lasta. Tämän hetkisen tiedon perusteella näyttää siltä, että tapahtumassa on ammuttu 4-5 kertaa. Miehellä ei ollut lupaa ampuma-aseen hallussapitoon, eikä hänellä ole aikaisempaa rikoshistoriaa.

Poliisi arvelee, että ammuskelun syynä saattoi olla mustasukkaisuus. Tutkinnanjohtaja Freddie Cederlundin mukaan teon motiivi voi jäädä myös kokonaan selvittämättä, koska kumpikaan osapuoli ei ole kertomassa asioista.

Tapahtumalle on useampi silminnäkijä, joita poliisi kuulee lähipäivien aikana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat