Poliisi lopetti suden

Poliisi on lopettanut suden Vehmaalla.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan susi oli liikkunut toistuvasti asutuksen ja ihmisten läheisyydessä valoisaan.

Poliisi lopetti suden myöhään eilen illalla, kun susi havaittiin Tanilan kylässä sijaitsevan asuinkiinteistön pihassa.

Susihavaintojen perusteella sama susiyksilö oli todennäköisesti useita kertoja vieraillut valoisaan aikaan asuinrakennusten pihapiireissä sekä peltoalueella, jossa oli ollut traktoreita sekä ihmisiä.

Poliisin mukaan asutuksen ja ihmisten välittömässä läheisyydessä ja asuintalojen pihalla toistuvasti kulkevan suden käyttäytyminen ei ole sudelle lajityypillistä, ihmisiä karttavaa, käyttäytymistä. Poliisi sanoo, että etenkin ihmisten elinpiirissä kulkeminen valoisaan aikaan on epätyypillistä.

Poliisin mukaan käyttäytymisen perusteella on syytä epäillä, että kyseessä voi olla laumasta vieroitettu yksilö, jonka mahdollisuudet hankkia ravintoa ovat vaikeutuneet. Poliisi arvioi, että susi oli hakeutunut ihmisasutuksen läheisyyteen ravintoa hankkiakseen.

Poliisin mukaan toistuva liikkuminen asuinkiinteistöjen pihoissa sekä näyttäytyminen ihmisten läheisyydessä on merkki siitä, että kyseinen susi on menettänyt osan ihmisarkuudestaan. Poliisi piti siten mahdollisena, että ihmisen kohtaamistilanteessa susi voisi olla vaaraksi ihmisen hengelle tai terveydelle.

Poliisin lopettama susi oli naaras, jonka paino oli 31,7 kiloa. Susi oli kohtalaisen hyvässä karvassa.

Lopetettu susi toimitetaan tutkimuksiin Eviran Oulun toimipisteeseen.

 

Lue myös:

    Uusimmat