Poliisi aloittaa Sundqvist-tutkimukset

Helsingin rikospoliisin alkaa selvittää uudelleen Ulf Sundqvistin raha-asioita. Kehotuksen tutkinnan aloittamisesta teki kihlakunnansyyttäjä Matti Kamppari. Myös oikeuskansleri on saanut tapauksesta poikkeuksellisen monta kantelua.

Tutkinnallisista syistä poliisi ja syyttäjä eivät kerro tutkimuksistaan tämän enempää. Käytännössä tutkittavana on ilmeisesti omaisuuden salaaminen ulosottovirastolta tai velallisen epärehellisyys.

Nyt tehdyt selvitykset perustuivat pääosin poliisin hallussa jo olleeseen asiakirja-aineistoon, mitään suullisia kuulemisia ei tässä vaiheessa ilmeisesti tehty.

Poliisin aiemmat tutkimukset asiassa keskeytettiin Siltapankin pyynnöstä. Siltapankille riittivät tuolloin tiedot Sundqvistin tilien rahansiirroista ja verotuksesta.

Poliisi aloitti tapauksen tutkinnat uudelleen alkuviikosta. Selvityksiin ryhdyttiin sekä kansanedustajien viime viikolla tekemän tutkintapyynnön perusteella että poliisin omasta aloitteesta.

Oikeuskanslerille useita kanteluja Sundqvist-tapauksesta

Tapaus Sundqvist on virittänyt poikkeuksellisen monta valitusta myös oikeuskanslerille. Tähän päivään mennessä virastolle on tullut kaikkiaan yhdeksän kantelua. Perjantaina kantelunsa toimittanut kansanedustaja Pekka Kuosmanen (kok.) pyytää oikeuskansleria selvittämään sekä ministeri Arja Alhon (sd.) että asiaa käsitelleiden virkamiesten toimia. Virastolle aiemmin tulleet kantelut ovat pääosin tavallisilta kansalaisilta.

Esittelijäneuvos Harri Liusvaara oikeuskanslerinvirastosta kertoi, että useimmissa kanteluissa selvityspyynnöt koskevat samoja asioita. Eräissä kanteluissa valittajat peräävät tavallisille kansalaisille vastaavaa helpotusta kuin ex-pankinjohtaja Ulf Sundqvist on saanut. Liusvaaran mukaan oikeuskanslerinvirasto ei ota kantaa kanteluihin, ennen kuin asiasta eri tahoilla tekeillä olevat selvitykset on tehty.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat