Poliisi aloittaa rikostutkinnan Talvivaarasta

Oulun poliisi aloittaa rikostutkinnan Talvivaaran metallikaivoksen jätevesivuodosta. Oulun poliisin talousrikosyksikkö tutkii juttua epäiltynä ympäristön turmelemisena.

MTV3 Uutisten tietojen mukaan poliisi teki päätöksen tutkinnan aloittamisesta itse. Poliisi tiedottaa asiasta myöhemmin tänään.

Talvivaarassa sijaitsevasta kipsisakka-altaasta on viime päivien aikana valunut raskasmetalleja ja uraania sisältävää jätevettä sekä kaivosalueelle että paikoin myös lähiympäristöön. Esitutkinnassa pyritään selvittämään vuotoon johtaneet syyt sekä vuodosta mahdollisesti aiheutuneet ympäristövahingot ja ympäristön, erityisesti vesien, mahdollinen pilaantuminen.

Vuotoa on yritetty suitsia sekä altaan pohjaa vahvistamalla että vesiä patoamalla.

Esitutkinnan valmistumisesta ei vielä tässä vaiheessa voi esittää poliisin mukaan arviota.

Oulun poliisilaitoksen talousrikosyksiköllä on tällä hetkellä kolme eri epäiltyä ympäristörikosta tutkittavana koskien Talvivaara Sotkamo Oy:n toimintaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat