Poliiseina esiintyviä huijareita liikkeellä Oulussa

Oulun poliisilaitos varoittaa alueella liikkuvista huijareista. Kahden keski-ikäisen miehen epäillään esiintyneen siviilipukuisina poliiseina Oulun Ranta-kastellin alueella tänään aamupäivällä.

Miehet olivat esittäytyneet poliiseiksi ja tällä tavoin päässeet sisälle yli 80-vuotiaan naisen huoneistoon. Huoneistossa oli tarkasteltu sisätiloja, mutta epäillyt eivät olleet saaneet haltuunsa huoneiston asukkaalle kuuluvaa omaisuutta.

Molemmilla epäillyillä oli ollut siistit lyhyet tummat hiukset. Miehillä oli ollut yllään tummat vaatteet ja jaloissa pitkävartiset saappaat tai saapikkaat. Toisella epäillyllä oli ollut päässään tumma baskeri.

Epäillyt olivat puhuneet hyvää suomen kieltä, mutta heidän kansallisuudestaan ei ole varmuutta.

Tapausta tutkitaan Oulun poliisilaitoksessa nimikkeillä varkauden yritys, virkavallan anastus ja kotirauhan rikkominen.

Oulun poliisilaitos varoittaa kansalaisia päästämästä tällaisia epämääräisiä virkamieheksi esittäytyviä henkilöitä sisälle asuinhuoneistoihinsa.  

Poliisi muistuttaa, että sen toimintatapoihin kuuluu, että virkamies esittäytyy oikean virkatehtävän yhteydessä ja erityisesti tämä korostuu silloin, kun poliisitoimintaa suoritetaan siviiliasusteissa.  Poliisilla on tunnistautumista varten käytössään virkamerkki ja poliisi on velvollinen esittämään virkamerkin kansalaisen tätä tiedustellessa.


Lue myös:

    Uusimmat