Poliiseilta tuki sisäministeri Holmlundille

Sisäministeri Anne Holmlundilla (kok.) ei Suomen poliisijärjestöjen liiton mielestä ole mitään syytä erota tehtävästään. Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen pitää poliisin ja poliisiasioista vastaavan ministerin syyttelyä Kauhajoen tapahtumista erittäin lyhytnäköisenä toimintana, joka ohjaa huomion pois todellisista syistä.

Suhosen mukaan on ilmiselvää, että lasten ja nuorten kasvatukseen olisi pitänyt kiinnittää huomiota entistä enemmän. Hän toteaa, että yhteiskunta on voinut huonosti jo pidemmän aikaa ja ihmettelee, miksei kukaan kuitenkaan vaadi opetusministerin tai peruspalveluministerin eroa.

Julkisuuteen antamassaan tiedotteessa hän painottaa, että virheet on tehty jo monta hallitusta sitten. Poliittista tahtoa virheiden korjaamiseen ei ole löytynyt myöhemminkään. Asiantuntijoiden hätähuudoista huolimatta kasvatusta tukeviin ratkaisuihin ei ole löytynyt rahoitusta. Samalla kun maan hallitus maksaa valtion velkaa, se syventää velkataakkaansa maansa nuorisolle.

- Jos tämä ei ole edesvastuutonta, mikä sitten, kysyy Suhonen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat