Poliiseille huomautus mielenosoittajien pidättämisestä

Kaksi Jyväskylän poliisilaitoksen poliisia ja vartija ovat saaneet apulaisoikeuskansleri Jukka Pasaselta huomautuksen. Poliisit poistivat viime itsenäisyyspäivänä puolustusvoimien sotilasparaatia vastaan mieltään osoittaneet miehet paraatipaikan lähettyviltä voimakeinoin. Myös mielenosoittajien säilöönotossa tapahtui virheitä, ja toinen pidätetyistä kanteli asiasta oikeuskanslerille.

Poliisin mielestä mielenosoittajat häiritsivät tilaisuutta ja olivat liian lähellä kutsuvierasaluetta. He eivät noudattaneet poliisin poistumiskehotusta, minkä jälkeen poliisi vei heidät poliisiautolla poliisilaitokselle kantelijan mukaan kohtuuttoman pitkäksi ajaksi. Mielenosoittajat pantiin ensin päihtyneille tarkoitettuun säilöön, jonka lattia oli märkä ja valaistus viallinen. Kantelun tehnyt jyväskyläläinen lehtori on tunnetusti vakaumuksellinen pasifisti. Tehtyään ennakkoon mielenosoituksesta asiaankuuluvat ilmoitukset poliisilaitokselle hän kantoi paraatin aikana toisen miehen kanssa julistetta, jossa luki Sotilassaappaat pois sivistyskaupungista.

Oikeuskanslerinviraston pyynnöstä tehdyssä tutkinnassa kävi myös ilmi, että toimintaa johtaneen kenttäjohtajan mielestä julisteen teksti ei ollut sopinut tilaisuuden luonteeseen. Apulaisoikeuskansleri muistuttaa, että mielenosoituksessa on kyse sanan- ja kokoontumisvapaudesta, eikä sitä pidä arvioida siinä esitettyjen laillisten kannanottojen mukaan. Esitutkinnan mukaan mielenosoittajat olivat myös pysytelleet sallitulla alueella eivätkä aiheuttaneet häiriötä. Apulaisoikeuskanslerin mukaan poliisin toiminnassa oli kyse osaksi varomattomuudesta virkatehtävien hoidossa ja osaksi puutteista poliisilaitoksen henkilöstön koulutuksessa ja ohjauksessa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat