Poika putosi liikkuvan junan kyydistä

Helsingissä Pasilan juna-asemalla tapahtui vakava vaaratilanne tapaninpäivän iltana. Juna oli jostain syystä lähtenyt liikkeelle, vaikka sen ovet olivat olleet auki.

Nytkähtämisen syystä ei ole vielä tietoa. Tapahtuman seurauksena lapsi oli kuitenkin pudonnut liikkuvan junan kyydistä laiturin ja junan väliin, kertoo Iltalehti.

Iltalehden saamien silminnäkijätietojen mukaan muut matkustajat onnistuivat nopeasti kiinnittämään veturinkuljettajan huomion, jolloin juna saatiin pysäytetyksi. Junasta tippunut poika ei VR:n tietojen mukaan loukkaantunut

Rovaniemelle matkalla olleen yöjunan henkilökuntaa on nyt jututettu tapahtuneesta, kertoo VR Groupin turvallisuusjohtaja Rauno Hammarberg.

– Olemme haastatelleet jo kyseisen junan kuljettajaa tapahtuneesta. Saimme lausunnon hetki sitten. Lisäksi juttelemme junassa työskennelleiden neljän konduktöörin kanssa mitä oikein tapahtui.

Ihmiset putoavat harvoin junasta

VR selvittää työntekijöiden näkemykset tapahtuneesta ja Hammarbergin mukaan myös kuljettajan rooli selvitetään.

– Jos tapahtumassa ei ole kyse inhimillisestä virheestä, niin juna täytyy ottaa tarkastukseen. Jos epäilemme, että kyseessä olisi tekninen vika, niin se otetaan hyvin vakavasti. Tällä hetkellä mikään ei kyllä tekniseen vikaan viittaa.

Hammarbergin mukaan tapahtuma oli vakava ja siksi asia selvitetään.

– Nämä tilanteet ovat aina vakavia, mutta onneksi myös harvinaisia. Katsoin tilastoista, että tänä vuonna vain kerran aikaisemmin on juna liikkunut ovet avoimena, mikä on ehdottomasti kielletty. Ihmisten tippuminen laiturin ja junan väliin on myös harvinaista, enemmänkin yksittäistapauksia. Nyt vielä lapsi kyseessä, joka mahtuu tippumaan sinne väliin. Tilanne on ollut uhkaava, pohtii Hammarberg.

Hammarbergin mukaan myös pojan perheeseen on oltu VR:n puolelta yhteydessä.

– Olemme tietojeni mukaan pahoitelleet tilannetta.

Lue myös:

    Uusimmat