Pohjolan Voima voisi myydä osuutensa Fingridistä

Jos Pohjoismaihin syntyy yhteinen kantaverkkoyhtiö, Pohjolan Voima voisi luopua Fingridistä.

Pohjolan Voima on toimitusjohtaja Timo Rajalan mukaan valmis harkitsemaan kantaverkkoyhtiö Fingridin osuuden myymistä, mikäli Pohjoismaihin syntyy yhteinen kantaverkkoyhtiö. Rajala epäili maanantaina Turun Sanomien haastattelussa kuitenkin, onko yhteisen verkkoyhtiön rakentaminen mahdollista.

Selvitysmies Matti Purasjoki esitti yhteispohjoismaisen kantaverkkoyhtiön perustamista. Kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen sanoi, että valtion pitäisi ostaa Fingrid kokonaan omistukseensa ja liittää se sitten osaksi pohjoismaista perustettavaa yhtiötä.

Pekkarisen esittämä marssijärjestys on Rajalan mukaan väärä, koska ruotsalaiset ja norjalaiset eivät halua yhteistä pohjoismaista verkkoa.

-Jos Pohjoismaihin halutaan yhteinen kantaverkko, poliitikkojen pitäisi päästä siitä ensin yhteisymmärrykseen. Epäilen, että siihen menee valovuosi, sano Rajala. Mikäli yhtiö syntyy, ei PVO:lla olisi hänen mukaansa periaatteellista vastusta ja se voisi harkita omistuksena myyntiä.

PVO omistaa 25 prosenttia Fingridistä samoin kuin Fortum. Valtio omistaa Fingridistä runsaan kymmeneksen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat