Pohjolan Voima harkitsee uusia hiilivoimaloita

Pohjolan Voima harkitsee kolmen uuden hiiltä käyttävän voimalaitoksen rakentamista, Tekniikka ja Talous -lehti kertoi tiistaina. Suurimman, 700 megawatin hiilivoimalan sijoituspaikkavaihtoehtoja ovat Kristiinankaupunki, Kokkola, Pori ja Kotka.

Pohjolan Voiman tuotantojohtajan Jari Niemelän mukaan uusista voimaloista tehdään kuitenkin päätöksiä vasta, kun eduskunta on syksyllä käsitellyt Suomen energia- ja ilmastostrategian.

Kristiinankaupungissa, Porissa ja Kotkassa on ennestäänkin hiilivoimalat, mutta osa niistä jouduttaneen 2010-luvulla sulkemaan ikääntymisen tai ympäristövaatimusten vuoksi.

Pohjolan Voima on jo aiemmin kertonut suunnittelevansa Helsingin Energian kanssa Etelä-Suomeen jopa 700 megawatin monipolttoainevoimalaitosta. Se käyttäisi hiilen lisäksi polttoaineena maakaasua ja biomassaa.

Greenpeace tuomitsee Pohjolan Voiman suunnitelmat

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan hiilivoiman lisärakentaminen on pahinta, mitä teollisuusmaissa voidaan nyt tehdä.

- Maailman ilmastopäästöjen kasvu vuosina 2000-2006 on ylittänyt pahimmatkin ennusteet, ja aika vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi on käymässä todella vähiin.sanoo Greenpeacen ilmastovastaava Kaisa Kosonen, joka osallistuu parhaillaan YK:n ilmastokokoukseen Bonnissa.

- Pohjolan Voiman ilmoitus on kirkas osoitus siitä, että ilmastopoliittinen ohjaus ei Suomessa toimi. Hallitus valmistelee parhaillaan pitkän tähtäimen ilmastostrategiaa, joka tähtää täysin riittämättömiin päästövähennyksiin. Se jättää tilaa tällaisille järjettömille suunnitelmille, toteaa Kosonen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat