Pohjola lykkää If-päätöstä

Kohina Pohjolan ympärillä jatkuu kiihkeänä lähipäivät, sillä yhtiön ylimääräinen yhtiökokous otti Ilmarisen johtaman leirin äänin neljän päivän lisäajan ennen kuin se päättää, siirretäänkö Pohjolan vahinkovakuutukset yhteispohjoismaiseen Ifiin vai ei.

Pohjola


Aloitteen kokouksen siirtämisestä ensi tiistaiksi teki Ilmarisen toimitusjohtaja Kari Puro. Osa pienomistajista kapinoi jatkuvaa kokousten siirtämistä vastaan, mutta hävisi murskaluvuin. Sampo-Leonia ei ottanut osaa äänestykseen. Puron mukaan pääomistajat tarvitsevat lisäaikaa, jotta ne voivat neuvottelemalla hakea yhteistä näkemystä. Ensin hän perusteli kokouksen siirtoa sillä, että hallituksen selvitys Ifistä saatiin vasta hieman ennen kokousta.

Neuvonpitoa käydään lähipäivinä siitä, millä hinnalla Pohjolan suurin kilpailija Sampo ja sen tuleva yhteistyökumppani Leonia ostetaan ulos Pohjolasta. Siitä ei kuitenkaan haluttu julkisesti puhua. Sama koski mahdollisia neuvotteluja ruotsalaisen Skandian ja norjalaisen Storebrandin kanssa. Ne ovat kaksi muuta If-yhteistyön osapuolta.

Sampo on koko ajan korostanut, että Pohjola voi vetäytyä Ifistä, jos siitä sovitaan yhdessä muiden osapuolten kanssa. Pohjolan toimitusjohtaja Matti Kavetvuo tai hallituksen puheenjohtaja Heikki Hakala eivät suostuneet tarkentamaan, mitä neljän päivän aikana odotetaan tapahtuvan. -Tylsäähän tämä on. Tiedon jano on valtava, mutta tietoa ei ole, Hakala sanoi lisätietoa kaivanneille toimittajille kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa kokouksen siirto tiistaiksi oli perjantain neuvottelujen tulos. Myöskään Puro ei suostunut kertomaan edessä olevista neuvotteluista sen enempää.

Lisäosinko myönteinen signaali Sammolle

Pohjolan hallitus antoi vauhtia Sammon kanssa käytäviin neuvotteluihin esittämällä 25 euron eli noin 149 markan lisäosinkoa. Sammon tiedotusjohtaja Pertti Nurvala piti hallituksen esitystä "positiivisena signaalina", koska osingot ovat myyjälle edullisempia kuin myyntivoitto. Hän kuitenkin tähdensi, että osingot on saatavissa vasta kesäkuuksi määrätyn yhtiökokouksen jälkeen. Se on 20. kesäkuuta. Sampo-Leonia saisi omistuksellaan noin 1,65 miljardin lisäosingot.

Vetäytyminen todennäköistä

Vaikka Pohjolan hallitus ei perjantain kokouksessa odotetusti ottanut suoraan kantaa If-asiaan, sillekin on selkeä syy. Kavetvuon mukaan hallitus on kuullut lukuisia asiantuntijoita ja päätynyt antamaan vain selvityksen Ifiin liittyvistä asioista. Näin hallitus varmistanee myös oman selustansa, koska selkeä esitys vetäytyä Ifistä voisi tuoda erilliset vahingonkorvausvaatimukset myös hallituksen jäsenille. Selvityksestä käy ilmi, että moniin kiistanalaisiin kysymyksiin Ifistä ei ole yksiselitteistä juridista näkemystä.

Tämä koskee esimerkiksi sitä, onko sopimuksen jatkamisesta päätetty laillisesti. Kun Suomen viranomaisilta ei saatu lupia 1. maaliskuuta 2000 mennessä, If-yhtiön ohjausryhmässä päätettiin jatkosta. Nyt osa Pohjolan hallituksen käyttämistä asiantuntijoista katsoo, että se ei riitä, vaan asia olisi pitänyt viedä hallitukseen. Selvityksessä puututaan jälleen varsin voimakassanaisesti myös Skandian päätökseen myydä omistamansa Pohjola-osakkeet Sammolle. Se vei luottamuksen ja haittasi Pohjolan liiketoimintaa.

Yhteistyökumppaneilta tiukkasävyinen kirje

Koska If-yhteistyön kaksi muuta osapuolta katsovat sopimuksen Pohjolan kanssa olevan voimassa, ne varoittavat Kavetvuolle lähettämässään kirjeessä vahingonkorvausvaatimuksista. Niitä perustellaan hankkeen viivästymisestä syntyvistä tappioita. -Siinä tapauksessa, että sopimusta ei toteuteta, nämä (tappiot) kohoavat miljardisummiin, yhtiöiden kirjeessä sanotaan. Myös Pohjolan hallituksen selvityksessä tuodaan esiin mahdolliset vahingonkorvaukset, jos hankkeesta vetäydytään. Toisaalta siinä katsotaan, että Skandian toiminta on ollut sellaista, että Pohjola voi ryhtyä vastatoimiin sitä vastaan. Päätös Ifiin liittymisestä tehtiin ennen kuin Skandia myi Pohjola-omistuksensa Sammolle. Päätös kokouksen jatkamisesta tiistaina tehtiin äänin noin 92,6 miljoonaa puolesta noin 106 000 vastaan.

Iiro Viinanen

Pohjolan entinen toimitusjohtaja Iiro Viinanen on saanut vastuuvapauden viime vuoden toiminnastaan. Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen varsinaisen yhtiökokouksen jatkokokouksessa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat