Pohjola ei kommentoi If-korvausvaateita

Pohjola-yhtiöstä ei tänään haluttu vielä millään tavoin kommentoida mahdollisia korvausvaateita, joita Skandia ja Storebrand saattaisivat esittää If-hankkeen kariutumisen johdosta. -Mitään virallisia vaatimuksia ei vielä ole tullut Pohjolan tietoon. Sitä ennen asiaan on vaikea ottaa kantaa, Pohjolasta todettiin.

Pohjola


Eilen Skandia ja Storebrand julkistivat juristiensa nimissä tiedotteen, jossa ne kertoivat vievänsä If-kiistan välimiesmenettelyyn. Lausunnossa puhuttiin "erittäin merkittävistä vahingonkorvauksista". Tänään Skandiasta kerrottiin, että täsmällisten korvausvaateiden ja -summien määrittelyyn kuluu vielä aikaa.

Välimiesmenettelystä sovittiin viime kesänä If-sopimuksen teon yhteydessä. Se saattaa venyä pitkäksi, sillä myös Pohjolassa on varauduttu esittämään omia vastavaateita Skandian suuntaan.

If ilmoitti aikovansa Pohjolan päätöksestä huolimatta jatkaa myös toimintaansa Suomessa, missä sillä on jo haarakonttori. Ifin toimitusjohtajan Bo Ingemarssonin mukaan Suomi on yhtiölle edelleen tärkeä markkina.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat