Mainos

Pohjoismainen tarkkailujoukko on jäämässä Sri Lankaan

Maan turvallisuustilanne on viime aikoina nopeasti huonontunut, kun hallitus ja kapinalliset ovat ottaneet useasti yhteen.

Suomi, Ruotsi ja Tanska eivät aio vetää pohjoismaista tarkkailijaryhmäänsä Sri Lankasta, vaikka EU julistaisi tamilisissit terroristijärjestöksi. Ryhmä valvoo Sri Lankan hallituksen ja tamilisissien tulitaukoa maassa.

- Päätös on rohkaiseva, norjalainen rauhanlähettiläs Jon Hanssen-Bauer sanoi norjalaiselle uutistoimistolle NTB:lle tavattuaan pohjoismaiden edustajat Oslossa.

Hanssen-Bauerin mukaan on kuitenkin epäselvää, miten sissit reagoisivat EU:n mahdolliseen julistukseen.

Tulitauko Sri Lankassa saatiin aikaiseksi Norjan avustuksella reilut neljä vuotta sitten. Turvallisuustilanne on viime aikoina nopeasti huonontunut, kun hallitus ja kapinalliset ovat ottaneet useasti yhteen.

EU asetti syyskuussa tamilisissien johdolle matkustusrajoituksia. Samalla se varoitti, että järjestö saatetaan tuomita terroristijärjestöksi, mikäli se ei luovu väkivallan käytöstä poliittisten päämääriensä ajamiseksi.

(MTV3-STT-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.