Pohjoismainen kännikulttuuri leviää Euroopassa

Pohjoismainen ryyppäämiskulttuuri yleistyy kovaa vauhtia Euroopassa etenkin nuorten keskuudessa. Humalahakuinen juominen on vallannut alaa esimerkiksi monissa uusissa EU-maissa. Myös viinimaana tunnetussa Espanjassa ollaan erittäin huolestuneita nuorten halusta juoda itsensä vahvaan humalaan.

Espanjan yliopistokaupungeissa on nyt syntynyt suoranaista kilpailua siitä, kuka saa tekstiviestein houkuteltua paikalle eniten väkeä. Nuoria kokoontuu juomajuhliin satoja tai tuhansia, ja päämääränä on juoda itsensä humalaan.

Huolestuttavinta espanjalaisnuorten uusissa juomatavoissa on se, että monet tulevat paikalle autolla ja lähtevät myös autolla - humalassa. Espanjassa lähes 40 prosenttia liikenneonnettomuuksista johtuukin juuri alkoholista.

Mutta osataan sitä muuallakin. Nuorten humalahakuinen juominen yleistyy myös monissa uusissa EU-maissa sekä esimerkiksi Britanniassa.

Alkoholin lasketaan tappavan lähes 200 000 eurooppalaista vuosittain sairauksien ja onnettomuuksien kautta. Myös joka neljäs liikennekuolema johtuu alkoholista.

- EU:ssa noin 20 miljoonaa ihmistä on riippuvaisia alkoholista. Lisäksi on paljon niitä, jotka juovat usein liikaa, kertoo tutkija Ben Baurger Lontoon Alkoholi-instituutista.

Eurooppa onkin eniten alkoholia kuluttava alue maailmassa. Puhdasta alkoholia kuluu noin 11 litraa jokaista aikuista kohden. Suomalaiset kuuluvat kärkijoukkoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat