Pohjoismaiden neuvosto juhlii Helsingissä

Pohjolan hallitsijat ovat kokoontuneet Helsinkiin viettämään Pohjoismaiden neuvoston 50-vuotisjuhlaa.

Pohjoismaiden neuvosto aloittaa tänään 50-vuotisjuhlaistuntonsa Helsingissä.

Neuvoston juhlallisuuksien vuoksi kaikkien Pohjoismaiden kuninkaalliset ovat Suomessa ensimmäistä kertaa yhtä aikaa. Helsinkiin ovat kokoontuneet myös kaikkien Pohjoismaiden pääministerit.

Juhlaistunnossa pureudutaan käytännön ongelmiin, joita tuoreen selvityksen mukaan piisaa pohjoismaisessa yhteistyössä.

- Meillä on erinomaisen hyvät sopimukset, jotka mahdollistavat liikkumisen työn ja opiskelun merkeissä. Sitten ihmiset kyllä kohtaavat omassa arjessaan ongelmia, kun tulee kysymys esimerkiksi sosiaaliturvasta ja tutkintojen rinnastuksesta. Eli tämä on ollut meille yllätys, että näin paljon on näitä esteitä, kertoo Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtaja Outi Ojala.

Suomen Norjan suurlähettiläs Ole Norrback on samoilla linjoilla:

- Kyllä ongelmia on odotettua enemmän. Poliitikot eivät ole tätä tarkoittaneet, eivätkä pohjoismaalaiset halua nähdä näitä ongelmia. Koko hyvinvointisektorilla on yllättävän paljon ongelmia ja - yllätys, yllätys - myös yksityisellä sektorilla

Pohjoismaiden neuvoston juhlaistunnon avajaiset pidetään iltapäivällä eduskuntatalolla. Varsinaista 50-vuotisjuhlaa vietetään illalla Kansallisoopperassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat