Mainos

Pohjoismaiden helikopterihankinnat etenevät

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan puolustusvoimat etenevät sotilashelikopterien hankkimisessaan. Maiden yhteinen projektitoimisto lähettää tällä viikolla tietopyynnön helikopterivalmistajille, jotka ovat olleet kiinnostuneita koneiden toimittamisesta.

Neljä Pohjoismaata kaavailee yhdessä yli viidenkymmenen sotilashelikopterin ostamista. Pohjoismaiden puolustusvoimat laativat tammikuussa asiakirjan, joka sisältää tärkeimmät yhteispohjoismaiselle helikopterille asetettavat vaatimukset. Pohjolaan etsitään keskiraskasta tai raskasta helikopteria. Sen on sovelluttava sekä taktisiin joukkojenkuljetuksiin että sukellusveneiden etsintä- ja pelastustehtäviin.

Tukholmassa sijaitseva projektitoimisto aloittaa keskustelut kopterivalmistajien kanssa maaliskuun puolivälissä, minkä jälkeen tehdään tarjousten alustava arviointi. Arvion tulos ja siihen liittyvät suositukset esitellään puolustusministereille toukokuun alussa. Pääesikunnan mukaan toiveena on, että Pohjoismaiden välinen sopimus helikopteriostosta voitaisiin allekirjoittaa kesän alussa. Mikäli tarjouspyyntö voidaan lähettää vuoden lopussa, yhteiskaupan ensimmäisten helikoptereiden arvioidaan tulevan käyttöön vuoden 2003 paikkeilla.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.