Pohjoismaat tiivistävät yhteistyötään

Pohjoismaiset pääministerit sopivat tänään kokoksessaan Imatralla tiivistävänsä yhteistyötään lisätäkseen vaikutusvaltaansa EU:ssa.

Pääministerit Paavo Lipponen, Göran Persson ja Poul Nyrup Rasmussen tapaavat seuraavan kerran hyvissä ajoin ennen seuraavaa EU-huippukokousta Gentissä, suunnitellakseen yhteisiä linjanvetoja. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä sovittu, mutta tapaaminen pidetään Tukholman ulkopuolella Ruotsin hallituksen edustustilalla Harpsundissa.

Lipposen mukaan pyrkimys on pitää vastaavia kokouksia jatkossa järjestelmällisesti.
-On aivan välttämätöntä, että pohjoismaat lisäävät yhteistyötään ja asettavat sen etusijalle. Se on tarpeen, jotta voisimme vaikuttaa päätöksiin EU:ssa ja kansainvälisesti, sanoi Nyrup Rasmussen.

Pääministerit mainitsivat esikuvana Benelux- sekä Visegrad-maat, jotka myös tekevät yhteisiä linjanvetojaan. Myös Norja ja Islanti kannattivat tiiviimpää yhteistyötä. Kaikki viisi pääministeriä tapaavat seuraavan kerran 28. lokakuuta Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä, jolloin kutsutaan mukaan myös kolmen Baltian maan pääministerit.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat