Pohjoismaat tehostavat huumeiden vastaista yhteistyötä

Pohjoismaiden huumepolitiikasta vastaavat ministerit hyväksyivät tänään toimintasuunnitelman, jolla pyritään tehostaman huumeiden vastaista yhteistyötä. Ministerit olivat koolla Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Helsingissä.

Vuosituhannen vaihteeseen ulottuvassa toimintasuunnitelmassa lisätään huumeiden käytön sekä uusien väärinkäyttömallien ja -kulttuurien kehittymisen seurantaa. Yhteistyötä halutaan parantaa käytön ennaltaehkäisyssä, käyttäjien hoidossa ja oikeusasioissa. Esillä oli myös yhteinen toiminta kansainvälisissä yhteyksissä ja nykyistä tehokkaampi poliisi- ja tulliyhteistyö Pohjolan lähialueilta tapahtuvan salakuljetuksen estämisessä.

Ministerit korostivat, että vuosia jatkuneesta huumeiden torjunnasta ne ovat yksi suurimmista sosiaalisista ongelmista, joihin maailman on vastattava. Koskaan aikaisemmin ei huumeita ole ollut niin paljon saatavilla kuin nyt. Piakkoin julkaistava Pohjolan huumetilannetta koskeva raportti kertoo, että Suomen, Norjan ja Ruotsin väestöstä on noin joka kymmenes henkilö joskus kokeillut jotakin huumetta. Tanskassa on kokeilijoita joka kolmas.

Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa on kovien huumeiden käyttö lisääntynyt. Suuntaus on sama Suomessa ja Islannissa, mutta lähtökohta on paljon alhaisempi. Norjassa ja Tanskassa on mm. huumekuolemien määrä kaksinkertaistunut 1990-luvulla.

Tanska suhtautuu kannabiksen hallussapitoon ja käyttöön vapaamielisemmin kuin muut Pohjoismaat. Vain myynti on rangaistavaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat