Pohjois-Suomen lintuja lasketaan

Lintulaskennat ovat osa BirdLifen Euroopan laajuista hanketta, jossa selvitetään kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden tilaa.

Lintuharrastajat laskevat tänä kesänä erityisesti Pohjois-Suomen pesimälinnustoa. BirdLife Suomen suojeluasiantuntijan Margus Ellermaan mukaan Pohjois-Suomen linnuston tila kiinnostaa muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi.

-Tunturi- ja suolinnustolla menee huonosti jo nyt, hän kertoo. Jo kevätmuuton aikaan lintuharrastajat laskivat muutolla lennähtäviä lintuja maan eteläosien tärkeillä lintualueilla. Kesällä linnustoa lasketaan pohjoisen lisäksi saaristossa. Työ tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin.

muuttolintuja

Lintulaskennat ovat osa BirdLifen Euroopan laajuista hanketta, jossa selvitetään kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden tilaa. Tällaisia alueita on Euroopassa noin 5000. Niistä 96 sijaitsee Suomessa. Ensi vuonna julkaistava raportti antaa tietoa luonnon monimuotoisuuden tilasta Euroopassa. EU:n tavoite on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat