Pohjois-Ruotsin metsäpalot saatu rajattua

Bodenin palossa on tuhoutunut metsää jo 1500 hehtaarin verran. Taloudellisiksi tappioiksi arvioidaan ainakin neljä miljoonaa euroa.

Pohjois-Ruotsissa riehuva metsäpalo ei ollut vielä tänäänkään hallinnassa, mutta palokunnat onnistuivat pitämään sen 50-70 metrin levyisten palokatujen sisällä. Torniosta lähetettyjen palomiesten työtä vaikeutti pula vesiletkuista.

- Olemme saaneet lisää kalustoa, ja tuuli on tyyntynyt kahteen kolmeen metriin sekunnissa. Taistelemme tulta vastaan nyt pohjoisesta suunnasta. Palo on pysynyt rajaamallemme alueella, mutta menee vielä muutama päivä ennen kuin se on hallinnassamme, kertoi Leif Nyström Bodenin pelastustoimesta illansuussa.

Bodenin pohjoispuolella riehuvaa metsäpaloa taltutti kuutisenkymmentä palomiestä. Sammutukseen käytettiin myös seitsemää helikopteria, jotka pystyvät ottamaan kerrallaan kolmen neljän kuution vesikuorman. Töissä on mukana lisäksi Torniosta lähetetty voimakas pumppu, joka syöttää vettä metsään rakennettuun sammutusputkistoon.

Kymmeniä evakuoitu

- Meidän lähettämämme kaksi palomiestä ovat olleet sammutustöissä eilisestä lähtien. He ovat noin 60 kilometriä Bodenista pohjoiseen, mutta heidän työskentelyään haittaa vesiletkujen puute. Etelä-Ruotsista on tosin tulossa kymmeniä kilometriä letkua, sanoi Kemi-Tornion palopäällikkö Harri Paldanius.

Toistaiseksi Bodenin metsäpalo ei ole vienyt yhtäkään rakennusta, mutta nelisenkymmentä ihmistä on evakuoitu alueelta.

Paloinsinööri Lars Rang Ruotsin palosuojeluyhdistyksestä arveli uutistoimisto TT:lle, että Bodenin palossa on tuhoutunut metsää jo 1500 hehtaarin verran. Palo on suurin vuosikymmeniin. Viime vuosikymmenen metsäpaloissa Ruotsissa on tuhoutunut yhteensä 6000 hehtaaria.

Bodenin seudulla palanut metsä on suurimmaksi osaksi yksityisomistuksessa. Pohjois-Ruotsin metsäomistajien yhdistyksen aluepäällikkö Erland Johansson laski, että metsää on palanut noin 40 miljoonan kruunun (4 miljoonan euron) arvosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat