Pohjois-Korean uskotaan valmistautuvan uuteen ohjuskokeeseen

Yhdysvaltalaisen tv-kanava NBC:n mukaan Pohjois-Korea valmistautuu laukaisemaan uuden mannertenvälisen Taepodong 2 -ohjuksen tänään.

Etelä-Korean puolustusministerin sekä amerikkalaisen tv-kanava NBC:n haastattelemien sotilaslähteiden mukaan Pohjois-Korea valmistautuu parhaillaan uusiin ohjuslaukaisuihin. Ohjukset eivät vielä ole lähtövalmiina, mutta lisääntynyt toiminta eilisillä laukaisupaikoilla viittaa uusiin kokeisiin.

Pohjois-Korea ampui eilen seitsemän ohjusta, joista yksi oli pitkän kantaman Taepodong-2 -ohjus.

Pohjois-Korean ulkoministeriö on kuvaillut maan eilisiä ohjuskokeita onnistuneiksi ja itsepuolustustarkoituksessa tehdyiksi, kertoo Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap.

Maa sanoi lisäksi aikovansa jatkaa kokeiden tekemistä ja turvautuvansa voimankäyttöön, jos sitä yritetään painostaa lopettamaan ne. Kyseessä on Pohjois-Korean ensimmäinen kannanotto suurta kansainvälistä kohua herättäneisiin kokeisiin.

- Ohjusten onnistunut laukaisu oli osa tavanomaista sotaharjoitusta, jonka tarkoituksena oli vahvistaa itsepuolustusvalmiuttamme, sanoi ulkoministeriön edustaja.

Pohjois-Korean YK-lähettiläs puolestaan vakuutti, että maa ryhtyy vastatoimiin, jos YK langettaa sille pakotteita ohjuskokeiden vuoksi. Lausunnosta kertoi japanilainen tv-kanava TBS.

Kiina ei hyväksy pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan

Kiina ei hyväksy Pohjois-Korean rankaisemista pakotteilla ohjuskokeista. Maan ulkoministeriön mukaan kriisi on paras selvittää diplomaattisin keinoin.

- Kiina jatkaa yrityksiään kuudenvälisten neuvottelujen edistämiseksi. Pyydämme kaikkia osapuolia pysymään rauhallisina, ulkoministeriön edustaja Jiang Yu sanoi.

Maa on aiemmin ilmoittanut olevansa erittäin huolestunut ohjuskokeista, mutta on kieltäytynyt suoraan tuomitsemasta Pohjois-Korean toimia.

Etelä-Korea kieltäytyy neuvotteluista Pohjois-Korean kanssa

Etelä-Korea on myös kehottanut lentoyhtiöitään välttämään Pohjois-Korean ilmatilaa mahdollisten uusien ohjuskokeiden vuoksi.

Ilmailuviranomaisten mukaan lentokoneiden tulee pysytellä poissa Pohjois-Korean ilmatilasta ensi viikon tiistaihin saakka.

Pohjois-Korea ei varoittanut muita maita ennen kuin se laukaisi keskiviikkona seitsemän ohjusta, mukaan lukien pitkän kantaman Taepodong-2 -ohjuksen.

Aiemmin Etelä-Korea ilmoitti kieltäytyvänsä Pohjois-Korean ehdottamista sotilaallisista neuvotteluista kanssa vedoten ohjuskokeisiin. Pohjois-Korea esitti kutsun neuvotteluihin vain kaksi päivää ennen ohjuskokeiden tekemistä. Neuvottelujen tarkoituksena oli vähentää jännitystä maiden välisellä rajalla.

Etelä-Korea on pyrkinyt viime aikoina sovittelevampaan politiikkaan pohjoisnaapurinsa kanssa, eikä se suhtautunut aiemmin kovinkaan vakavasti Yhdysvaltain varoituksiin mahdollisista ohjuskokeista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat