Pohjois-Korean raketti syöksyi mereen

Pohjois-Korean kiistellyn raketin laukaisu on epäonnistunut vain reilu minuutti laukaisun jälkeen, kertovat useat eri lähteet. Japanin yleisradio NHK:n mukaan raketti lensi 120 kilometrin verran ja hajosi neljään osaan.

Etelä-Korean armeijan mukaan laukaisuvaiheen ensimmäinen ja toinen osa epäonnistuivat ilmassa. Raketin osia kerrotaan pudonneen Keltaiseenmereen 165 kilometrin päähän Soulista.

Yhdysvaltojen armeijan mukaan Pohjois-Korea laukaisi Taepodong 2 -ohjuksen.

Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston KCNA:n mukaan satelliitin pääsy maan kiertoradalle epäonnistui. Uutistoimisto kertoo, että maan tiedemiehet ja tekniset asiantuntijat tutkivat epäonnistumisen syytä.

Pohjois-Korea sanoi aiemmin, että raketti veisi avaruuteen satelliitin entisen johtajan Kim Il Sungin kunniaksi. Muun muassa Yhdysvallat ja Etelä-Korea epäilevät, että kyse oli ohjuskokeesta.

YK:n turvaneuvoston kerrotaan kokoontuvan tänään päättämään "seuraavasta askeleesta". Yhdysvallat on tuominnut laukaisun ja pitänyt sitä provokaationa. Japani kertoo harkitsevansa talouspakotteita Pohjois-Koreaa vastaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Katso Petri Sarasteen raportti Pekingistä:

Lue myös:

    Uusimmat