Pohjois-Korean kakkosmies teloitettiin

Pohjois-Korea on kertonut teloittaneensa maan kakkosmiehen Jang Song-thaekin

Jangia pidettiin maan yhtenä vaikutusvaltaisimmista miehistä, kunnes hänet aiemmin tässä kuussa syrjäytettiin kaikista johtotehtävistä ja erotettiin maata hallitsevasta kommunistisesta puolueesta. Hän on maata hallitsevan diktaattorin Kim Jong-unin tädin aviomies. Jangin uskotaan opastaneen kokematonta Kimiä hänen noustessaan valtaan vuonna 2011.

Jang teloitettiin sen jälkeen, kun sotilastuomioistuin oli todennut hänet syylliseksi maanpetokseen. Pohjois-Korean valtion uutistoimiston mukaan Jang yritti tehdä vallankaappauksen maassa.

Yhdysvallat tuomitsi teloituksen tuoreeltaan ja kertoi sen olevan "jälleen yksi osoitus Pohjois-Korean hallinnon julmuudesta".

Asiantuntijat arvioivat, että syy Jangin teloitukseen oli se, että 67-vuotiaan miehen vaikutusvalta oli kasvanut liian suureksi Kimiin nähden. Heidän mukaansa teloitus voi aiheuttaa jopa merkittävää epätasapainoa tiukasti kontrolloidussa valtiossa.  

Lue myös:

    Uusimmat