Maailmalla reagoitiin "kaikkien aikojen petturin" teloitukseen Pohjois-Koreassa

Pohjois-Korea on kertonut teloittaneensa "kaikkien aikojen petturina" maan kakkosmiehenä pidetyn Jang Song-thaekin. Jangia pidettiin maan yhtenä vaikutusvaltaisimmista miehistä, kunnes hänet aiemmin tässä kuussa syrjäytettiin kaikista johtotehtävistä ja erotettiin maata hallitsevasta kommunistipuolueesta.

Jang oli maan diktaattorin Kim Jong-unin tädin aviomies. 

Sotilastuomioistuin oli todennut Jangin syylliseksi muun muassa maanpetokseen. Pohjois-Korean valtion uutistoimiston KCNA:n mukaan Jang yritti anastaa vallan itselleen.

Valtiolliset viestimet näyttivät kuvaa kumaraselkäisestä, käsiraudoissa olevasta Jangista, jota kaksi sotilasta saattoi sotilastuomioistuimesta teloitettavaksi.

Asiantuntijat arvioivat, että syy teloitukseen oli 67-vuotiaan Jangin liian suureksi kasvanut vaikutusvalta. Heidän mukaansa teloitus voi aiheuttaa merkittävää epävakautta tiukasti kontrolloidussa valtiossa. 

"Syntipukkia tarvittiin" 

Eteläkorealainen asiantuntija Cha Du-hyeogn arvioi, että Kim Jong-un haluaa ympärilleen nuoremman sukupolven myötäilijöitä. Kokeneempi kaarti joutaa pois.

– Pohjoinen tarvitsee myös syntipukin, jolle voidaan sälyttää syy kaikista poliittisista epäonnistumisista.

Jangia syytettiin mitä erilaisimmista rikoksista, aina prostituoitujen palvelujen käyttämisestä ulkomaisissa kasinoissa Pohjois-Korean talouden ajamisesta katastrofiin.

– Pohjois-Korea yleensä peittelee sisäistä epävakauttaan uhittelemalla ulkomaailmalle, varoitti Etelä-Korean yhdentymisministeri Ryoo Kihl-jae.

Kiina piti teloitusta maan sisäisenä asiana, mutta toivoi maan olojen pysyvän vakaana.

– Naapurimaana toivomme näkevämme kansallista vakautta, talouden kehitystä ja ihmisten elävän onnellisina Korean demokraattisessa kansantasavallassa, ulkoministeriön edustaja sanoi.

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Marie Harf sanoi puolestaan teloituksen olevan "jälleen uusi osoitus Pohjois-Korean hallinnon äärimmäisestä raakalaismaisuudesta".  

Lue myös:

    Uusimmat